Täydellinen suklaavanukas

EOS 550D 297 003 M

Syksyiset illat on saanut minut testailemaan kaikenlaisia uusia välipaloja/jälkiruokia. Montaa variaatiota on tullut kokeiltua, mutta yksi on noussut yli muiden. Innostukseni maitokiisseleihin erilaisilla variaatioilla on puhtaasti poikaystäväni ansiota, nimittäin sain hänen tekemää maitokiisseliä ensimmäistä kertaa näin ei-päiväkoti ikäisenä. Ja taisin rakastua heti ensimmäisellä lusikallisella, jossa oli päällä lisäksi vadelmia ja mustikoita. Eräänä iltana ajatus rullasi hyvin uusien reseptien suhteen ja mieleen putkahti ajatus soijamaito-kiisselistä. Tässä talossa ei ole muunlaisia kiisseleitä sen koomin nähty, sillä ainakin minun vatsa tykkää paljon enemmän tuosta maidottomasta versiosta, eikä se vaadi yhtäpaljoa makeutustakaan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan mielettömän hyvä jälkiruoka, suosittelen kokeilemaan!

Suklaavanukas

- 2dl kaakao-soijamaitoa
- 1.5rkl perunajauhoja
- 1rkl kaakaojauhetta (ei sokeroitu)
- 1rkl maustettua heraproteiinijauhetta makeutukseen (itse käytän vaniljan makuista, mutta suklaa voisi sopia vielä paremmin!)

Kattilaan soijamaito ja perunajauhot, sekoitetaan kokoajan niin kauan että "puuroutuu", annetaan pulpahtaa kerran saostumisen jälkeen, lisätään nopeasti joukkoon proteiinijauhe ja kaakaojauhe ja sekoitetaan voimalla, kunnes seos on tasaista. Kaada lasiin, joka kestää kuumuutta, laita haluamasi marjat päälle (vadelmat ja mustikat on paras combo!) ja jääkaappiin jäähtymään noin 30-60minuutin ajaksi. Täydellinen ja kevyt jälkiruoka!

EOS 550D 297 012 M

6 kommenttia :

  1. Huhuh miten herkulta näyttää ♡♡ ja miten tunnelmallisia kuvia ♡_♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo kiitos paljon<3 Kynttiläkuvia on näkynyt täällä jo ihan liikaakin haha :D

      Poista
  2. Voi nam minkänäköistä!

    http://more-than-we.blogspot.fi

    VastaaPoista