Nacho-kanahampurilaiset

EOS 550D 312 199-1 EOS 550D 312 202-1 Vuoden 2014 katsausta aloitellessani huomasin, että kaikki kuvat vuoden varrelta on ulkoisella kovalevyllä, eikä käsillä tällähetkellä, joten tulin jakamaan teille tämän todella hyväksi todetun kanahampurilaisten reseptin! Paistoin itse kanat reilusti aijemin, sillä leivitykseen saa kulumaan aikaa varsinkin jos yhtä flunssasena ja tukkoisena asiaa tekee, kuin minä tänään. Muut söivät hampurilaisensa tavallisen sämpylän välissä, mutta minä halusin kokeilla jotain maukkaampaa ja maha-ystävällisempää, eli ruisleipää.

Leivitetyt broilerinfileet

- Ohuita broilerinfileitä
(esim. kariniemen minuuttipihvit vaikka itse käytin tälläkertaa itseleikattuja)
- Soija-kastiketta
- Inkivääriä, Mango-curry -mausteseosta, rosé pippuria, basilikaa
- Näkkileipiä murskattuna, pieni pyöreä kaura&seesam toimii ainakin loistavasti!
- Korppujauhoja
- Kananmuna rikotulla rakenteella

1. Sekoita soija-kastike ja mausteet pienessä kupissa ja kaada broilerinfileiden päälle marinoitumaan
2. Sekoita korppujauhoja ja näkkileivän muruja noin 1/1 suhteessa laakealle lautaselle
3. Riko kananmuna kulhoon, riko sen rakenne ja nosta yksi tyhjä lautanen viereen
4. Pyörittele jokaista maustettua broilerinfileetä ensin kananmunassa, jonka jälkeen korppujauho-näkkileipämuru -seoksessa
5. Ruskista leivitetyt fileet pannulla, jonka jälkeen siirrä ne vielä hautumaan uuniin samalla, kun valmistelet muita täytteitä

Nacho-kanahampurilaiset

- Hampurilaissämpylä / reissumies-ruisleipä
- Salaattia, tomaattiviipaleita ja keltasipulirenkaita
- leivitettyjä broilerinfileitä
- cheddar-juustoa
- kermaviiliä sitruunan kuorella ja/tai -mehulla sekä sinapilla maustettuna
- tropical-salsaa ja maissilastuja
- ananasrenkaita

Kokoa täytteet hampurilaissämpylän tai ruisleivän väliin ja nauti! Helppoa, ja todella hyvää. Illallisella sivuun olisi kaivannut kenties bataatti- tai perunaranskalaisia, mutta lounaalla hampurilaiset maistui pelkästään vallan mainiosti myös makuaistin menettäneelle! Kokeilkaa ihmeessä, ja kertokaa mielipiteenne kommentteissa. Nyt perjantai-illan viettoon!

EOS 550D 312 206-1

3 kommenttia :