20-luvun teema-asu & biisivinkki
Eilinen hurahti todennäköisyyslaskennan kokeen parissa, ja onnistuin yllättämään itseni ja osaamiseni paljon puhutun kurssin kanssa. Koulun jälkeen matka jatkui puutarhalle töihin, ja siellä vierähtikin koko loppu ilta. Illalla laitoin kaiken valmiiksi tätä päivää varten ja rentouduin, sillä tänään koitti pitkään odotetut teema-synttärijuhlat! Oma asu koostui naurattavan helposti samettisesta pikkumustasta, johon ompelin hapsunauhan kiinni löyhästi myöhempää käyttöä varten. Kaulaan pitkät helmet, vaaleat kengät jalkaan ja hiuksien laineisiin sopiva hiuspanta. Teemana oli 20-luku, ja oli ihana huomata kuinka ihmiset olivat panostaneet asuihinsa! Lupaamani kuvat jäi sattuneesta syystä myöhemmälle..
Juhlien lisäksi haluan vinkata teille upean poikaystäväni tuotoksesta, sillä hän latasi juuri ensimmäisen biisinsä soundcloudiin. Aivan mielettömän upeaa työtä hän on saanut aikaan niinkin lyhyessä ajassa. Täysi omistautuminen kaikelle mitä tekee näkyy tästä ihmisestä todella, ja voinkin ylpeänä tyttöystävänä jakaa linkin myös teille. Käykää kuuntelemassa ja jättäkää palautetta, hän arvostaisi sitä suuresti. Palautetta voi jättää joko soundcloudiin tai myös tätä kautta jätetty palaute päätyy sitä tarvitsevalle! :-)<3 Huomisiin..
TÄSTÄ BIISIIN "THE ONE"!
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti