HYVINVOINNIN TASAPAINO

IMG_6636-1

Liikunta on ollut aina enemmän tai vähemmän osallisena elämässäni. Aivan pikkutytöstä teinivuosiin saakka tanssin, sen jälkeen elettiin suvantovaihetta, kunnes kipinä löytyi uudelleen. Liikkuminen liittyy vahvasti arkeen omassa mielessäni, joten kesälomalla salille tai lenkkipolulle lähteminen ei innosta. Kehonhuolto on myös asia, joka on jäänyt aivan liian vähälle hoidolle ja huomiolle, se täytyy saada kuntoon! Kovista selkä- ja olkapääkivuista olen kärsinyt jo liian pitkään, nyt aamuisen hieronnan jälkeen istun vihdoinkin kirjoittamassa kipupisteet hellinä!

Löysin talvella Your choise -valmennuksen, ja siitä asti mielessä on pyörinyt ajatus nettivalmennuksen kokeilusta. Haluan oppia itsestäni enemmän, saada toimiman ja hyvän elämänrytmin liikunnan sekä syömisen suhteen ja lisäksi rutkasti energiaa jokaiseen päivään. Hyvä olo on kaiken a ja o eikä ulkonäkö toimi enään niin suurena motivaattorina , ja sen vuoksi uusi Your Choisen valmennuspaketti kuulostikin täydelliseltä vaihtoehdolta juuri minulle. Ravintosuositukset toivomuksineen, yksilölliset liikuntaohjelmat, mutta silti pääpaino henkisessä hyvinvoinnissa. Kuin napakymppi minun tavotteilleni! Toivon saavani juurikin sitä energiaa yleisiin päiviin, ja energiaa siihen että lomallakin jaksaisin lähteä innokkaana liikkumaan. Ulkoisia tavotteita minulla ei juurikaan ole, muutokset lähtee nimittäin pään sisältä. Nyt odottelen vain ohjeitteni saapumista innokkaana valmiina kokeilemaan... Ihailen nuorten Emilian ja Kasperin intoa tähän, he varmasti tietävät mitä nuori, ja miksei hieman vanhempikin, tarvitsee hyvän ja ennenkaikkea oman elämäntasapainon löytämiseen. Parempaa sijoituskohdetta saa etsiä kuin oma hyvinvointi!  

IMG_6649-1 IMG_6674-1

1 kommentti :

  1. Vitsit kuulostaa hyvältä! Mulla itelläni on vähän sama homma, että liikunta on saatu arkeen niin kätevästi, että lomalla ei huvita yhtään - jotenkin kun voi mennä milloin vain niin aina ajattelen, että huomenna sitten. Mulle itellenikin liikunnassa ykkösjuttu on se hyvä olo, eikä ulkonäkö, joten sen takia toi vois olla aika kiva :)
    http://jennicarita.blogspot.fi

    VastaaPoista