OULU FROM MY PERSPECTIVE
Olen asunut koko ikäni Oulussa, enkä todellakaan kuulu niihin ihmisiin, jotka ei kaipaisi muualle. Olen päässyt matkustelemaan runsaasti elämäni aikana, jonka vuoksi silmät ovatkin avautuneet Oulun suhteen.. Tasaisin väliajoin haaveilen muuttamisesta pois, mutta Oulu vain toimii tämänhetkisessä elämäntilanteessa paremmin kuin hyvin. En puhu Oulun murretta juurikaan eikä tämä tule olemaan lopullinen asuinkaupunkini. Koulu on toiminut hienosti täällä, samoin musiikkilukio ja Konservatorio on antanut hurjia mahdollisuuksia joita ei välttämättä muualla olisi saanut, eli pienestä kaupungista on myös paljon etua. Oulusta pääsee kätevästi lentämällä Helsinkiin ja jopa joihinkin paikkoihin ulkomaille. Mitä mieltä siis olen Oulusta asuinpaikkana?
Nuorempana katsoin Oulua todella kapealla katseella ja kaikki täällä oli jollain tapaa huonoa. Nykyään kuitenkin olen oppinut nauttimaan kaupungista. Täällä on paljon kauniita taloja, meri lähellä, kaunis Oulujoki ja sen rannat, paljon siltoja, kahviloita, ravintoloita, kävely/lenkkeily/pyöräilyreittejä vaikka muille jakaa, hyvät koulutusmahdollisuudet ja paljon työpaikkoja. Myöskin vaihtoehtoja asumiselle löytyy hurjasti, eikä täällä aika käy helposti tylsäksi. On myös hienoa huomata, kuinka paljon nykyään panostetaan esimerkiksi puistoihin ja muihin oleskelualueisiin. Julkinenliikelle toimii nykyään todella joustavasti, viihtyvyys täällä on parantunut hurjasti viimevuosina ja tosiaan valinnan varaa riittää!
Mistä sitten en pidä Oulussa? Siitä että erikoisluokkia/-lukioita uhkaillaan vuosittain, siitä että Oululaisilla on paha tapa katsoa todella pitkään vähänkin uudempia trendejä sekä esimerkiksi kuvausta blogia varten (ompahan oppinut olemaan välittämättä!), siitä että keskusta on todella pieni ja kaikenmaailman kuppilat ovat vallaneet tilaa pieniltä söpöiltä kivijalkaputiikeilta, enkä myöskään pidä siitä, että Stockmannin lopetuksen jälkeen Oulusta ei saa mistään esimerkiksi tiettyjä merkkituotteita laukuista ja vaatteista sisustukseen ja kosmetiikkaan. Myöskin muutaman hieman erilaisemman kahvilan/ravintolan ottaisin mielellään katukuvaan, Oululaiset kun ei vain ole niin ajanhermoilla raakakakkujen yms. kanssa, brunssitkin saapuivat vasta kohtuullisen myöhässä..
Kaikinpuolin Oulu on kuitenkin oikein kelpo paikka asua. Oulu tulee olemaan myös tuleva opiskelukaupunkini, täällä homma toimii eikä jokainen vastaantulija ole tuttu. Pikkuhiljaa Oulukin pääsee ajanhermoille, kaupunki kehittyy valtavasti eteenpäin, eikä bloggaajat ja raakakakut brunsseista puhumattakaan ole enään niin outo asia! Keväällä saadaan keskustaan uusi hieno maamerkki, toivon että Kauppakeskus Valkea piristäisi hieman Oulun katukuvaa ;-)
Voin siis suositella Oulua asuinpaikkana ja opiskelukaupunkina! Ajattelin aloittaa myös pienen postaussarjan Oulun vinkeistä, olisiko tälle kannatusta? Toivottavasti saitte tästä tarvitsemaanne apua, toteutin postauksen vinkistä, joten kiitos hurjasti vikin antaneelle! ♥ :-)
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Apuaa...! Just muutama viikko sitten muutin Oulusta pois, ja oon tässä muutaman päivän kärvistellyt Oulu-ikävän kourissa. Tämä ei ainakaan parantanut asiaa!
VastaaPoistaTäältä Kajaanista päin tulee Oulussa käytyä melkeinpä parin kuukauden välein, joskus päiväreissulla, välillä hotellissakin yöpymisen kera. Nuo kuvissa näkyvät paikat olivat tuttuja :) Oulussa itseäni ilostuttaa kauniit rakennukset, ihanat kahvilat ja viihtyisän tuntuinen paikka asua. Siellä Ideaparkissa ei ole tullut käytyä vielä, pitää joku kerta reissu sinnekin tehdä. Joo, hieman harmittaa Stockmannin loppuminen :( Mielenkiinnolla toisaalta odotan uuden ostoskeskuksen avajaisia. :)
VastaaPoistaPostaussarja Oulusta kiinnostaa :)
Ihan mielettömän kiva postaus, vaikken Oulussa ole koskaan käyntykään :D Mun mielestä on hienoa oppia oikeasti pikku hiljaa arvostamaan omaa kotiaan ja ns. juuriaan. Mulla oli samantapainen fiilis Suomesta noin yleisesti, että eihän täällä ole mitään ja tää on vaan tällainen jälkeenjäänyt takapajula. Nyt oon kuitenkin oppinut arvostamaan Suomea ihan uudella tavalla ja oon todella iloinen, että oon saanut syntyä ja kasvaa Suomessa. Tästä on hyvä jatkaa muualle :)
VastaaPoistaNiin kiva postaus! Mulla on aika samat fiilikset Oulusta, ennen ärsytti, mutta oon kyllä oppinut arvostamaan tätä paikkaa :)
VastaaPoistaNiin kiva postaus! Mulla on aika samat fiilikset Oulusta, ennen ärsytti, mutta oon kyllä oppinut arvostamaan tätä paikkaa :)
VastaaPoistaPostaussarjalle kannatusta! :)
VastaaPoista