Tuoreet marjat on kyllä kesän parasta antia! Voisin reheellisesti popsia marjoja vaikka päivät pitkät ja pakkasenki on aivan pakko olla täynnä marjoja tulevan talven varalle. Tuoreet mansikat, vadelmat ja mustikat on maailman parasta herkkua vaniljajäätelön kanssa, mm.. Kesällä harvemmin tekee edes mieli mitään raskasta ruokaa joten hedelmät, vihannekset ja marjat onkin meillä kovassa käytössä. Voi kumpa näitä herkkuja olisi jokaisena päivänä jääkaapissa odottamassa.. ♥
Nyx:in soft matte lip creamit on aivan täydellisiä kesään! Nyx:in saapumista Ouluun saatiin odotella niin kauan, että uusi kauppakeskus ja sen mukana Sokos avattiin, joten kesti hetken aikaa ennen kuin sain omat suosikkisävyni kalastettua omaan meikkipussiini. Ensimmäisellä vierailulla keväällä tuntui jokainen suosikkisävy olevan lopussa (tai eniten blogeissa suositellut sävyt?) ja pienen testailun jälkeen päädyin Cannes -nimiseen sävyyn. Huulilakasta tulikin heittämällä lähes päivittäin huulilla oleva ja pitkän odotuksen jälkeen sain vihdoin omakseni myös Cairo nimisen sävyn, ensimmäisen nudepunani! Myös merkin muut huulituotteet täytyy testata, sen verran vakuuttunut olen näistä lip creameista, edullisesta hinnasta tietenkin iso plussa! Seuraavana ostoslistalla on ehdottomasti Ibiza - sävy, niin täydellinen kesään!
Olen jo kauan halunnut nauttia lukemisesta, sillä opiskelujen vuoksi lukemisesta tulee lähinnä opiskelufibat. Kon Mari kuulosti kuitenkin jo hitin alkuaikoina hurjan mielenkiintoiselta ja päätin yrittää lukea kirjan, kaikki olivat kertoneet kuinka ahmivat sen päivässä joten uskalsin veikata kirjan olevan suhteellisen nopea lukea. Jonotin kirjaa puoli vuotta kunnes turhauduin ja tilasin kirjan kotiin, ja kyllä muuten kannatti! Ihanan helppoa ja "aivot narikkaan" tekstiä ja innostus lukemiseen nousi kohisten. Suosittelen siis Kon Maria, tällä löytää helposti piiloon menneen lukutoukan takaisin ♥
Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä minun ja poikaystäväni suosikki, parveke! 13m2 parvekkeelle mahtuu paljon kalusteita ja tavaraa ja suurimmat huonekalut onkin jo hankittuna. Ollaan nautittu kesän aikana jokainen aamiainen parvekkeella ja muutenkin oleskeltu paljon, kummankin ehdoton suosikkipaikka! Parvekkeella on sini-valkoinen teema tummien puukalusteiden seurana ja pieni ripaus punaista sopisi vielä sisustukseen tuomaan raikkautta! Lasituksen ansiosta parvekkeella voi oleskella pitkälle syksyyn saakka, joten katsotaan minkälaisen valaistusratkaisun keksin syksyn pimeitä iltoja varten ;-)
Tuoreet marjat ja NYX:in huulituotteet kuuluvat munkin kesäsuosikkeihin! Jos mietit mitä testata merkiltä seuraavaksi, niin suosittelisin Liquid Suede -huulipunia! Itse ainakin tykkään niistä vielä enemmän kuin noista Soft Matte Lip Creameista :)
VastaaPoistaE.K.S.
https://eks-katariina.blogspot.fi/
Juuri tuo Soft Matte Lip Creamien Cannes sävy kiinnostaa mua ihan älyttömästi, mutta sitä ei ole tietenkään ollut jäljellä kun oon itse jonkin NYX:in hyllyn ääressä ollut. Multa löytyy kyllä Stockholm-sävy, joka sekin on kyllä ihan superkiva! :)
VastaaPoista