5 x vinkki energisempään päivään

breakfast breakfast3

Niinkuin olen ennenkin kertonut, työskentelen nykyään vuorotyössä ja tästä johtuen osa työvuoroista sijoittuu reilusti yön puolelle. Olen itse varsinainen aamuvirkku ja pikemminkin iltatorkku, mutta kesällä työt aloitettuani olen saanut totutella aivan uusiin tapoihin. Etukäteen jännitin kuinka pysyn hereillä, mutta nykyään paljon vaihteleva vuorokausirytmi ei ole mikään ongelma. Haluaisinkin jakaa muutaman vinkin teille, jotka ehkä olette samassa tilanteessa kanssani tai esimerkiksi matkustelu muuttaa vuorokausirytmiänne usein. Näillä vinkeillä itse selätän työ-yön jälkeisen koomapäivän, juhlimisen jälkeisen väsymyksen ja jetlagin!

1. Nuku tarpeeksi; Nukkuminen on tärkeää, mutta liian pitkälle päivään yöuniakaan ei kannata venyttää. Minulle riittää usein 5 tunnin yöunet jos pääsen aamulla vasta muiden heräillessä nukkumaan, ja heräänkin yleensä itsestään aamupäivällä. Kunhan olen ylhäällä ennen klo 12, päivä ei käynnisty ollenkaan jos nukkuu iltapäivään saakka!

2. Syö ravitseva aamiainen ja paljon vitamiineja; Vaikka heräänkin myöhemmin, aamiainen on silti pakko saada ja kylkeen iso mukillinen kahvia! Vitamiineja syön näinä aamuina niin purkista, kuin hedelmien ja marjojenkin muodossa. Piristää ihmeen paljon!

3. Power nap; Ah niin kliseinen, mutta toimiva! Itse nukun yleensä noin 30 minuutin päiväunet iltapäivällä ennen lounasta, niin jaksan pysyä iltaan saakka hereillä.

4. Ulkoile; Ihan pienikin raikkaan ilman hengittäminen auttaa! Esimerkiksi roskien vienti, lähikauppaan kävely tai vaikka parvekkeella hengailu pitää mielen vireänä jos energiaa ei ole kunnon pitkälle kävelylenkille tai ulkotreenille!

5. Aikaisin nukkumaan; Koska et ole nukkunut monen tunnin päiväunia etkä venyttänyt yöunia liian pitkälle iltapäivään, voit painaa pään tyynyyn seuraavana iltana hieman aikaisemmin kuin normaalista ja nukkua pitkät yöunet. Seuraavana aamuna oletkin jo kuin uudestaan syntynyt ja esimerkiksi aamuvuoro tai aikainen kouluaamu ei tuota ongelmia!

breakfast2

3 kommenttia :

  1. Tosi kiva postaus! ♥ Mun pitäisi alkaa noudattamaan ainakin tuota viimeistä, haha!

    E.K.S.
    https://eks-katariina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Mulla käy joskus niin, että jos nukun iltapäivällä töiden jälkeen päiväunet, olen koko loppupäivän ihan puoliunessa ja väsynyt ;) Olenkin huomannut, että kahvi, terveellinen ruokavalio ja tarpeeksi pitkät yöunet toimii parhaiten!

    VastaaPoista
  3. Hei, saanko kopioida blogistasi puolukkaleipäohjeen blogiini muiden leipäojeiden jatkoksi, lähteen tietenkin mainiten. Oli muuten maukasta leipää. https://kangaskorjaamolla.blogspot.fi/2016/10/hedelma-pahkinaleipa-mustikkaleipa-ja.html

    VastaaPoista