Toivottavasti teidän viikko on lähtenyt yhtä mahtavasti käyntiin kuin allekirjoittaneella! Viikonlopun tosiaan vietin Helsingissä Indiedaysin tapahtumissa ja niistä inspiroituneena on ollut mahtava aloittaa taas arki. Kieltämättä suoraan junalta töihin juokseminen ja liian lyhyiden yöunien jälkeen uudestaan ei ollut mikään ihanteellinen arkeenpaluu, mutta kaikesta selvittiin.
Olen useaan otteeseen ihmetellyt, miten yksi viikonloppu voikin antaa niin paljon inspiraatiota. Suosikkikaupunki Helsinki, tyylikkäät ihmiset, huikeat tapahtumat, ihanat ystävät ja hyvä ruoka taitaa olla avainsanoja siihen, että Helsingissä vietetyt hetket inspiroivat aina aivan tajuttoman paljon. Matkustin tällä kertaa aivan yksin, mutta yksinäisiä hetkiä en kokenut lainkaan. Oli ihanaa vaellella Stockalla lauantaina rauhassa, ihastella laukkuja ja Mac:in pisteen meikkejä ja istahtaa Espresso Houseen juomaan dirty-chai lattea. Toki vietin suurimman osan reissusta kavereiden ja uusien tuttavuuksien ympäröimänä, mutta yksin matkustamista täytyy varmasti kokeilla myös tulevaisuudessa.
Kerron päivän tapahtumista lisää myöhemmin ja yritän saada jakoon myös videota kyseiseltä viikonlopulta, mutta nyt kuitenkin asukuvat Blogger´s Inspiration Day:stä! Päälle valikoitui rennot vaatteet, jotka päällä oli mukava viettää pitkä päivä ennen illan gaalaa. Oranssi paita on viimehetken alelöytö bikbokista ja voi kuinka ihastuinkaan tuohon solmittavaan rusettiin! Pienet yksityiskohdat ovat niin tärkeitä aivan tavallisessa asussa. <3
Pictures: Marianne S.
Shoes / Vagabond
Shirt / Bikbok
Clutch / DKNY
Earrings / Glitter
Hei todella ihana tuo paita! Varsinkin sen väri, niin piristävä jotenkin! :-) Taidettiin muuten nähdäkin tuon Inspiration Day'n yhteydessä!
VastaaPoistaVoi kiitos paljon ihana! Haha voi olla mahdollista, oli todella mukava jutella kaikkien kanssa tuolla tapahtumassa :-)
PoistaNäytät niin upeelta! Punainen väri sopii sulle älyttömän hyvin <3
VastaaPoistahttp://the-happiness-theory.blogspot.fi/
Kiitos paljon! <3 Olen välillä hieman arka värien suhteen mutta ehkä täytyisi ottaa tavoitteeksi käyttää enemmän värejä ;-)
Poista