VÄHENTÄMISEN VIISAUS

IMG_7734 IMG_7753

Oon aina ollut sellanen tyyppi, joka on tehnyt aika paljon kaikkea elämässään. Harrastanut paljon, ollut sosiaalinen ja se tyyppi, joka haluaa olla joka paikassa mukana ja tekemässä kaiken. Jos aikataulutusta, väsymystä ja stressiä on vähentänyt yhden asian pois jättämisellä, on tilalle tullut jokin uusi asia.. Ihan vain koska oon ajatellut välillä olevani superihminen joka ehtii kaiken.

Päätin pari viikkoa sitten, että nyt vois olla aika opetella kuuntelemaan omaa mieltä, kehoa ja sitä jaksamista.  Välillä on niitä päiviä, että tekisi mieli kaivautua viltin alle koko päiväksi ja välillä hypin ilosta aamulla päästessäni treenaamaan. Välillä siellä viltin alla on ihan okei olla, mutta nyt kun keväällä on tiedossa jo muutenkin tarpeeksi stressiä, ajattelin vähän keventää kalenteria oman pään hyvinvoinnin vuoksi.

Jätin siis tältä erää musiikkiopinnot taakse. Olen soittanut kahdeksan vuotiaasta saakka, ollut mukana vaikka missä projekteissa, soittanut eri bändeissä, käynyt musiikki -yläasteen ja -lukion ja tutustunut mielettömiin ihmisiin harrastukseni kautta. Nyt on kuitenkin parempi kuunnella itseään ja vähentää hieman taakkaa. Pitkäaikaisesta harrastuksesta luopuminen on aina yhtä haastavaa, mutta kannustan kuuntelemaan omaa fiilistä, se kyllä kertoo mikä kannattaa! On viisasta luopua jostain ja panostaa siihen tärkeimpään 
  IMG_7748
Pictures: Milka Kosonen
Location: Antell Kalevankulma

4 kommenttia :

  1. Oot niin oikeessa! :) Ihan varppina hyvä päätös ja sitä paitsi sulla on vielä elämä edessä, eihän sitä tiiä mitä vielä kaikkea ehdit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sanoppas muuta! Joo kyllä tosta päätöksestä tuli aika helpottunut olo :-)

      Poista
  2. Samanlaisia fiiliksiä on koettu täälläkin, sillä lopetin myös noin vuosi sitten rakkaan ja pitkään kestäneen musiikkiharrastuksen. Oli pakko vähentää taakkaa :) Ja niinkuin säkin totesit niin luopuminen on ihan hyvästä!

    http://annikalivesindreams.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhaan sitä itseään rasittaa ja usein sen rakkaan harrastuksen pariin voi palata vielä myöhemminkin :-) Kiitos kommentista <3

      Poista