Kerroin teille kesän lopussa miten yhteishaussa kävi ja siitä, että muutan Helsinkiin opiskelemaan rakennusarkkitehtuuria. Kesä livahti ohi aivan hujauksessa ja koulu alkoi elokuun puolivälissä. Nyt mennäänkin jo lokakuun lopussa enkä millään meinaa käsittää tätä ajan kulumista.
Viimeisen kahden kuukauden aikana oon vastannut jokaikiseen ”mitä kuuluu” kysymykseen, että kiirettä pitää. Koulu on pitänyt myös mut niin kiireisenä, että kaikki vanhat rakkaat harrastukset liikuntaa lukuunottamatta on saanut väistyä. Harjoittelen vielä koulun lisäksi ensi kevään pääsykokeisiin ja monesti en ihan itsekkään tiedä miten ehdin kaiken. Blogia en tosiaan ole pahemmin kerennyt avata elokuun jälkeen, vaan olen keskittänyt kaikki energiat Teho-opiston blogiin, johon olen saanut kunnian kirjoitella. Tehon blogiin kerron pääsykoejutuista, opiskelusta, motivaatiosta ja ihan yleisiä fiiliksiä, joten suosittelen tsekkaamaan myös sen! Tästä pääset suoraan blogiin :)
Olen nauttinut suuresti taas koulunpenkille palaamisesta. Pari välivuotta oli aivan tarpeeksi mulle, mutta tiedän että ne oli ehkä opettavaisimmat vuodet ikinä. Opiskelu sinänsä ei ole tuntunut lainkaan vaikealta, työmäärä sen sijaan kauhistuttaa läheisiä myöten. Olen käynyt nyt vajaan kolmen kuukauden aikana kahdesti Oulussa, ja takaisin lähteminen tänne Helsinkiin on aina yhtä haastavaa. Perhe on mulle niin tärkeä, sitä ainakin oppii arvostamaan vielä enemmän välimatkan vuoksi ♥︎ Tulevaisuudensuunnitelmat pitää kuitenkin hymyn huulilla suurimman osan ajasta, eikä elämää tai kouluprojekteja saa ottaa kuitenkaan liian raskaasti.
Meidän rakennusarkkitehtuurin koulutusohjelma ei varmasti ole helpoimmasta päästä, mutta onneksi osasin varautua siihen, että koulu laitetaan etusijalle. Välillä tuntuu ettei tunnit päivässä riitä ja yöunet tahtoo jäädä lyhyiksi, vaikka en mihinkään ”ylimääräiseen” aikaa käytä ja aikataulutan arkipäivät hyvinkin tarkasti. Opiskelijabileetkin on jäänyt ihan minimille, mutta olen aivan mielettömän iloinen siitä, että en ole kokenut paineita niissä juoksemiseta. Päätin myös, etten halua menettää yöuniani kouluprojektien vuoksi ja uni on terveellisen ja maukkaan ruoan sekä liikunnan lisäksi tärkein asia josta pidän kiinni tiukasti. Omat ajatusmaailmat on saanut melkoisen käänteen kun yhtäkkiä tekemistä onkin niin paljon, ettei kaikkea ole mahdollista suorittaa täysillä. Tekee kuitenkin hyvää oppia aikatauluttamaan ja priorisoimaan asioita, omaa terveyttä unohtamatta!
Palataan pian, ihanaa perjantaita sulle ♥︎
Kuvat: Tytti-Kaarina
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti